Nopeita krokiita tusseilla. Käskettiin piirtää kynää nostamatta. Oli aika metkaa ja tuli kivaa jälkeä. Tussit oli aika kuolleita ja jouduin vaihtamaan aina toiseen kun muste loppu yhdestä tussista. Virossa vaikka koululta löytyykin siis yleisvälineitä, niin omien hankkimista suositellaan suurella kädellä.

Tässä kuva yhdestä tilanteesta, saattepa siis vilauksen piirtoluokkaan ja ihmisiin joiden kanssa tuli piirrettyä.

TartuGirlsmostly-normal.jpgTartuBoys-normal.jpg

Itse en päätynyt malliksi. Epäilen kyllä että opettaja tuli ehdottamaan mahd. että menisin, mutta se jäi niin tulkinnan varaiseksi keskusteluksi koska hän puhui vain viroa, eikä elehdintää ollut tarpeeksi että olisin käsittänyt. Opettaja saattoi siis todeta jotain muutakin. Koska muutkaan piirtäjät eivät olettaneet vaihtarin istuvan malliksi, vaan pyörittivät omaa mallina pomppimis järjestystään niin en viitsynyt nolona tunkea mihinkään väliin. Nautin sitäpaitsi piirtämisestä, joten mieluummin jäin tekemään sitä.

Kriinakrokii-normal.jpg

Hihih! Kukas se siellä toisessa osassa luokkaa tekeekään omaata krokiitaan eri ryhmän kanssa. Kriina mussukkahan se vihreä tukka loistaen <3

Kriina liikkui välillä hieman eri ryhmissä kuin minä. Tässä hänellä sattuu olemaan myös krokiita oman ryhmänsä kanssa. Vaihdoimme välillä muuten ryhmien kesken mallejakin. Meiltä heille, heiltä meille. Iso luokka on jaettu siis kahteen osaan tarvikehyllyjen avulla ja eri osissa luokkaa menee eri ryhmien tunnit samaan aikaan.

Krokiiorange-normal.jpg

Tässä muuten nihkeähkö kuva tussi-krokeistani ja ikävä kyllä ainoa. Luulin ottaneeni enemmän kuvia mutta joko sotkin jotain pahasti tai vain kuvittelin ottaneeni. Pahus. Kaikenlisäksi unohdin ottaa työni mukaan virosta takaisin Suomeen. Liekö ovat vielä siellä täyttämässä hyllyjä.